Naamiokuviohulluus

Ehdotuksesta kiitos (tai kirouksia) työkaverilleni Iirolle, neukkukaman harrastajalle ja Presaleztanin valistuneelle diktaattorille. Mietiskelin nimittäin toimistolla ääneen, että "pitäisi selvitellä, miltä ne Ukrainaa pala kerrallaan valtailevat Vihreät Miehet oikein näyttivätkään niin voisin laittaa tämän hyrskyttimen samaan sarjaan". Hän ehdotti digicamoa ja kaikessa sairaudessaan idea kiinnosti tarpeeksi jäädäkseen samantien päähäni jumiin.

Ennen tuohon tarttumista liimasin molemmat ovet kiinni kotteroon, joten sen osakokonaisuuden kohtalo oli sitten sinetöity sillä. Ovet sopivat paikoilleen kuin sienipilvet horistonttiin, kiitos aiemmin harrastamani innokkaan koesovittelun ja tarkistelun.

Pikseli kerrallaan

Nappasin molemmat Tamiya-teippirullani (10mm ja 18mm) ja leikkelin niistä neliöitä leikkuualustani viivojen mukaan. Koska 18mm teippi ja 10mm ruudut eivät osuneet ihan kohdalleen, leikkelin leveämmän teipin pituussuunnasta aina muutaman millin pätkät pois (ts. kahden isomman pikselin ääripäät leikattiin alustan viivojen mukaan ja lähipäät silmämääräisesti ~4mm välisuikaleen mukaan). Näistä noin nelimillisistä siivuista sain käyttööni pienempiä satunnaispikseleitä niin, että koko tuleva kuvio ei muodostuisi eri tavoin asetelluista ja satunnaisesti limittäisistä kahden koon pikseleistä.

Alku näytti omituiselta, mutta ajattelin, että katsotaan nyt muutamalla lisäpalasella. Ja jos ei tuosta tulisi mitään, niin ei se mikään katastrofi olisi.

Ensimmäinen sessio

Puolen tunnin kuluttua tulos oli tämä. Hoksasin myös, että renkaiden keskiötkin tulisi pikselöidä, joskaan en vielä ehtinyt toteuttaa kuin vararenkaan ytimen. Tässä vaiheessa olin aikalailla huvittunut koko ideasta, mutta voi hyvää päivää, miten hidasta tuo touhu oli!

Jatkoin maskisysteemini rakentelua hissukseen, palikka kerrallaan. Teippaillessa tuli mieleeni, että tämä olisi ehkä ollut sittenkin parempi tehdä alunperin niin, että maskaisin pois sen, mikä ei tulisi vihreäksi eikä toisinpäin. Tuo mielessä allaolevia ensimmäisen maskaussession tuloksia ei ehkä kannattanut pitää lopullisina. Joka tapauksessa tuosta puuttui vielä huomattava määrä teippipikseleitä, joten muutosvaraa oli vielä vaikka miten paljon ja vallankin kuorma-auton takapäässä visio oli ihan levällään. Heittimen puolella ideani oli taas paljon selvempi. Syytän tästä menopelin muotoja, ne eivät tuossa takaosassa olleet jostain syystä kovin inspiraatiotaherättäviä.

Toinen sessio

Käytin seuraavana iltana hyvän tunnin arpoessani pikkulirpakkeita ensin palasiksi ja sitten niitä asetellen. Jossain välissä päätin, että sai riittää. Tiesin varautua henkisesti jo nyt tulevaan fiksailuun, mutta toivoin silti, ettei korjailtavaa olisi ihan kamalasti.

Tuloksen tarkastelua

Kynäruiskuttelin kotteron ja heittimen hiekkamaisella värillä (VMA 71122 desert tan 686). Värisävy ei nyt ehkä ollut se autenttisin veli venäläisen käyttämä, mutta en minä ole ikinä ollut niin hysteerinen näistä. Toivoin lähinnä, ettei maalaukseni tulos olisi räikeä.

Teippien kuorimiseen meni aivan naurettavasti aikaa. Lopputulos oli kuitenkin aika metka, pidin siitä. Olin alunperin miettinyt, että lisäisin tähän vielä kolmatta sävyä, mutta sitä ei välttämättä edes tarvittaisi.

Ensimmäiseksi ja vielä täysin sattumanvaraiseksi digicamoyritykseksi tuo oli minusta onnistunut. Koko tekelehän rauhoittuisi vähän, kun sumuttaisin tuohon päälle taas IS-2 -projektista tutun "dirt"-kerroksen vähän filtteröimään ja tuomaan yleistä likaisuuden tunnetta mukaan.

Tulinkin uusiin aatoksiin

Hah! Päätin sittenkin lisätä tuohon koneeseen kolmattakin väriä, tummaa ruskeaa. Katselin toteutusta varten vähän kuvatuksia ja tämän kuvan esimerkki tuntui jotenkin fiksuimmalta toteutettavalta. Ei siis kolmatta suurta pikseliosuutta, vaan erinäisiä yksilöitä tai miniryppäitä sinne tänne.

Silppusin siis taas isompia pikseleitä varten teippisuikaleita ja asettelin niitä erinäisiin avainkohtiin. Menin taas kerran fiilispohjalla ja koetin tehdä tekeleestä vähän satunnaisemman (ihmismielen perusongelmia, luonnollinen satunnaisuus on niin kovin vaikeaa). Ovia varten leikkelin parista 18-millisestä teipinpalasta keskeltä palan pois mielestäni helpon ja nopean toiminnan nimessä.

Mietiskelin kyllä, että saatoin olla vähän liian kevyellä pikselimäärällä liikkeellä, mutta niitä olisi toisaalta helpompi tehdä lisää kuin hävittää näkyvistä. Samoin muutama on helpompi poistaa kuin kolme tusinaa. Olin silti luottavainen siihen, että tämä näyttäisi hyvältä, enkä joutuisi peruuttamaan tekosiani. Sitäpaitsi, ei suolia, ei mainetta ja kunniaa, kuten omppupiirakkaväki tuppaa sanomaan

Kolmanneksi naamioväriksi valitsin kolmesta eri ruskeasta tummimman (VMA 71040 burnt umber) ja ruiskuttelin mielestäni varovaisesti mutta kattavasti. Maalattavaa ei ollut kovin paljoa, joten tämä vaihe valmistui mukavan ripeästi. Lyhyen maalinkuivattelutauon jälkeen riistin maskit mäkeen ja napsin kuvia, nyt myös takaapäin katsottuna. Olin edelleen tyytyväinen, eikä tässä käynyt edes iloista pientä vahinkoa.

Peruselementtien parissa: neukkuvihreä

Hyvin monivaiheinen perusvärimaalaus

Aivan samalla idealla kuin millä pohjamaalasin erinäiset heitinauton osaset, maalasin ne pääosin vihreiksi. Tähän asti noudattelin siis maalausohjetta tai ainakin sen periaatetta. Väriksi valitsin aika ilmiselvästi Stalin-vaununkin kanssa tutuksi tullutta venakonvihreää (VMA 71017 russian green).

Runko ja moottori

Uralin runko ohjaamoineen nieli aivan käsittämättömän määrän maalia, eritoten tuo loppujen lopuksi kaikilta näkymättömiin jäävä alapuoli kaikkine vipstaakeineen ja yksityiskohtineen. Aloitin moottoritilasta ja jatkoin ympäri pyörien kohti puoliväliä.

Hetken mielijohteesta nappasin vähän eläväisempää vihreää (VMA 71093 field green) ihan vaihtelun vuoksi ja ruiskutin ohjaamon sisätilat sekä konehuoneen sillä. Moottorin maalasin taas epämääräisen googlekuvahaeskelun perusteella harmaalla (VMA 71050 light grey). Tässä välissä ymmärsin, kiitos kuvien, ettei moottoritilassa ollut kaikkea sinne kuuluvaa (tietenkään), mutta en toisaalta kokenut mieletöntä "no minäpä skrätsään ne tästä ohimennen"-kokemustakaan.

Jotenkin päätin myös, että alapuolelta katsoessakin moottori olisi harmaa. Samalla vaivalla maalasin myös vaihdelaatikon ja pätkät kardaaniakseleistakin ihan vain selkeää eroa osien välillä tehdäkseni.

Lisähärpäkkeet

Hytin kaverit eli ovet, konepelti, nokkaritilä sekä katto ja seiskarenkaan häkkyrä vaativat luonnollisesti kaksi kierrosta per pala, kun ne nähtäisiin kukin pahimmillaan molemminpuolisesti. Aikaahan tämä söi jatkuvasti kun en varovaisuuttani tohtinut maalata kääntöpuolia tuoreen maalin ollessa vielä kuivumassa. Parin taktisen sairaspäivän pitäminen olisi kyllä edistänyt tätä touhua aikalailla :p

(Ei, en harrasta tuota oikeasti, rauhoittukaa jo)

M-21 -raketinheitin

Kuormurin takaosaan tuli tuollainen työskentelyalue + lokasuojasto, jonka päälle heitin asennettaisiin. Tästäkin maalasin ylä- ja alapuolet erikseen. Takalamppujen koristelun jättäisin luonnollisesti aikalailla loppuun kaiken maalailun jälkeen.

Raketinheitin itse sai maalit pintaansa ja rupesi näyttämään asialliselta. Katveiden (ja oman puusilmäisyyteni) takia jouduin paikkaamaan heittimen yläpäätä toiseenkin kertaan.

Ylläolevaa kuvaa otettaessa olin jo käynyt maalailemassa kiertokaukoputken kumiosia ja paria muuta yksityiskohtaa käsin mustalla. Kyllä se rupesi oikeanlaiselta näyttämään.

Ohjaamon detaljointi

Valitsemastani lähestymistavasta johtuen maalasin ja säistin ohjaamon sisältä juuri tässä välissä. Seuraavaan vaiheeseen ehtiessäni en nimittäin enää voisi räveltää sisätiloissa ihan tuosta vaan. Maalasin penkkien pehmusteosat ruskealla (VMA 71041 tank brown) ja niiden "trimmit" toisella, vaaleammalla ruskealla (VMA 71038 camo medium brown).

Mittaritaulun näytöt kävin kaikki läpi mustalla (VMA 71057 black) ja myöhemmin tökin niihin pensselinkärjellä valkoisia merkkejä (VMA 71001 white) - ikään kuin noitakaan tultaisiin ikinä näkemään suljetun katon ja ovien läpi. Mustalla tuhratessani kävin myös läpi jäähdyttimen eteenpäin näkyvän osan, josta saattaisi ehkä nähdä vilauksen nokkasäleikön läpi.

Mustien osien jälkeen kävin polkimet, kepakot sekä ratin läpi mustanharmaalla (VMA 71056 Grey Black (nykyään Panzer Dark Grey)).

Moniosainen pohjamaalausprosessi

for kalikka in kalikat:

Kuten olen usein rutissut, päätin hoitaa tämän rottelon maalaamisen ja lopullisen kokoonpanon ehkä tavallisesta normaaliakin poikkeavammalla tavalla. Uralinrohjo kun oli sen verran omituinen rakenteeltaan (sulavalinjaisiin panssarivaunuihin tottuneelle meikäläiselle ainakin), päätin, että säästyisin hiusparkojeni raastamiselta, jos maalaisin isommat osakokonaisuudet erikseen ja liiskaisin ne yhteen sitten, kun ne eivät enää olisi toistensa maalaamisen tiellä. Joku guru olisi varmasti osannut maalata kaiken täydellisesti ja ongelmitta kokoonpantunakin, mutta minä olenkin tällainen huvikseni askarteleva huuhaa-amatööri, joten päätin toimia näin.

Tietysti jouduin maalaamaan näitä useammassa eri erässä siisteimmän lopputuloksen taatakseni. Aloitin kiinnittämällä nokkaritilän ja ovet teipinpaloihin, jolloin ne eivät lentelisi ympäriinsä ja en joutuisi arpomaan sormieni aiheuttaman katveen kanssa. Maalasin yhtenä iltana ensimmäiset puoliskot, seuraavana päivänä nappasin kuvan, flippasin palat nurinpäin ja pohjamaalasin pimeät puolet.

Vararengashäkkyrän maalasin noin 90-prosenttisesti kerralla ja korjailin edelliskerran pitelykohtani seuraavana iltana hyvin pikaisesti. Tämä kalikka oli sinänsä simppeli ja olisi kenties sopinut runkoon asennettavaksikin ennen mitään maalaamista, mutta se jotenkin haiskahti siltä, että se olisi ollut kuitenkin vähän liian paljon tiellä. Jätin sen siis irralleen ihan oman mukavuudenhaluni vuoksi.

Perusosa 

Kottero itsessään oli taas aivan mieletön pohjamaalattava. Vallankin tuo piiloon jäävä voimansiirtoviritelmä ja no, aivan kaikki tuolla alapuolella. Kaikki osat varjostivat toisiaan ja loput olivat muuten vain vaikeasti tavoitettavissa. Ei niitä silti voinut jättää yksinään, joten tärväsin aikalailla aikaa varmisteluun ja kaiken varalta useampaan kertaan ruiskimiseen.

Koko runko meni sekin parissa pitkässä sessiossa, joista ensimmäinen oli vaivalloisempi. Aloitin tietysti moottoritilasta, ohjaamon sisältä ja noin ylipäätään ajokin etupäästä. Kun olin maalannut sormeni nurkkaan eli rötväleen taka-akseleille asti, jätin sen kuivumaan. Maalasin loput pätkät tästä hyvin kyseenalaisesta kilkkeestä seuraavana iltana valmiiksi.

Lavetti

Loppuosat olivat aika simppelisti maalatut. Onneksi tajusin jo (vasta) tässä välissä, että varapyöränkin keskikalikka tuli maalata ja nappasin sen puoliskot äkkipäätä maalauspöydälle. Hoidin pohjamaalauksen kahdessa osassa taas kerran, sillä vallankin putkisto söi maalia kuin eläin. Samoin joku osa piti jättää puhtaaksi välttääkseni inhoja "märkä maali takertui tähän"-efektejä.

Osakokoonpano

Edistystä

Liimasin ohjaamokompleksin kiinni alustaan. Se asettui kiinni kohtuullisen nätisti. Jätin edelleen tuon etusäleikön irti niin, että saisin maalattua konehuoneen jotenkuten siedettävästi. Parhain lopputulos olisi varmaan tullut, jos olisin maalannut nämäkin osaset erikseen, mutta sitten olisin joutunut säätämään liima-maalisotkun kanssa siellä täällä ja se ei oikein viehättänyt.

Ohjaamon asettuessa paikalleen kyhäsin kasaan pakoputkiston ja liimasin nämä kohtuullisen monimutkaiset rakennelmat kiinni kotteron alustaan. Aikoja sitten poraamani reiät olivat hyvän kokoiset ja oikeilla paikoilla, joten asennusprosessi ei aiheuttanut lisää harmaita hiuksia.

Seuraavaksi siirryin varapyörän telineen pariin. Ohje kaipasi useampaa fotoetsilaattaa tuohon ulkokehälle pitämään vararengasta paikallaan. Minua moinen ei napannut, halusin pitää vararenkaan irrallaan vielä pitkään. Asensin niitä vain pari niin, että sain vielä ujutettua tuon renkaan paikalleen ja pois ilman riehumista. Häkkyrä itsessään oli kyllä siisti.

Taktinen valinta

Päätin rakentaa pari seuraavaa pääosakokonaisuutta irrallaan kuorma-autosta. Rakentaisin ne siis asennusvalmiiksi, pohjamaalaisin ne erillään ja räimisin vielä neukkuvihreälläkin. Vasta sen jälkeen asentaisin nämä viimeiset pääosat lavetilleen ja kävisin jonkunlaisen naamiokuvioinnin pariin. Mietin vähän, että katselisin vähän, miltä nuo Ukrainan osia valtailevat Vihreät Miehet sotakoneineen näyttivätkään. Tai sitten vain maalaisin jonkunlaiset enempivähempi hiekanväriset runnut muotoja vähän rikkomaan.

Näillä valitsemillani suuntalinjoilla jätin siis rengashäkkyrän omiin oloihinsa ja jatkoin taas seuraavan kohteen kohdalle. Ei sillä, että tietäisin kertoa, mitä rupesin rakentamaan, mutta laatikoita siihen ainakin rustattiin. Tuo tulisi sijaitsemaan vararengashäkkyrän takana, kuljetuskuntoisen raketinheittimen tuubien ulostuloaukkojen alla.

Siirryin tuon mystisen lootakokonaisuuden jälkeen viimeiseen puuttuneeseen pääkomponenttiin: M-21 kenttärakettijärjestelmään. Tätä olin jo odottanutkin, heitinputkisto kun olisi koko vekottimen kruunu.

Tuubien sivun ja korotuksen säätöosa oli kiehtova rakennettava. Siinä oli paljon tilaa säätää palojen asentoja, mutta kuten tuossa ensimmäisessä allaolevassa kuvassa näkyy, nivelkalikka lukitsi valitun asennon kiinni. Olin tylsä ja pistin koron nollille eli kuljetusasentoonkin sopivaan tilaan.

Kodin putkimies

Tähänastisten kokemuksieni perusteella pelkäsin tätä nelikymmenputkisen heittimen kokoonpanoa lievästi. Ovelasti vehkeen rakentaminen aloitettiin kolmella identtisellä kahdeksanputkisella rivillä, kunkin takapäähän tuli liimata raketin pyrstöpää. Olisin toki voinut jättää osan auki, mutta teinpä nyt täysin ladatun ja tulivalmiin heittimen, etteivät murkulat loppuisi kesken.

Aiemmin rakennetun kolmikon päälle tuli vielä yksi lähestulkoon samanlainen kahdeksanputkinen kalikka, mutta se erottui muista sillä, ettei sen päällä ollut kiinnitysreikiä lisätuubeille. Koko pakkaa sivuiltapäin koossapitämään tuli asentaa neliputkiset rivit (vai sarakkeet?). Tämän möhkäleen paino oli aika yllättävä, sillä se tuntui lähes painavalta käsissä.

Kuivuttuaan liimasin putkiston kiinni suuntauskoneistoon ja viimeiset koriste- tai tukipalat putkipaketin päälle ja ympärille. Seuraavana iltana asensin käsipeliä varten tarvittavat osat eli sivun ja koron säätämislaitteet sekä suuntaamiseen käytettävän PG-1M -kiertokaukoputken. Rupesi vähän harmittamaan, ettei sarja tarjonnut kaveriksi K-1 -kollimaattoria dioraamahenkisille... Ehkä se olisi työntänyt minut rajan yli.

Tässäpä nämä sitten olivat, oikeastaan. Seuraavaksi pääsisin pohjamaalaamaan ihan toden teolla.