Edistystä!

Tämän postauksen ydin on "uudelleenmaalaus". Koko naamiomaalaus on saanut toisen maalikerroksen, osa aiemmista räkimisistä on saatu jotenkin jemmaan, mutta uusia sain tietysti aikaan. Kas, mikä yllätys. Jos nyt sanoisin jotain puolustuksekseni, niin kyllä tämä parempaa jälkeä on kuin ykkösruiskumallini, Sturmpanzer IV. Eli eiköhän tässä olla eteenpäin menty, vallankin kun tämä on toinen tekemäni vapaalla kädellä roiskittu kaavio.

Kehityksen jälki

Heitän heti kuvat pääsuunnista, joista ehkä näkee eron edelliskierrokseen. Huomattavin hienous on toki vaunun takaosassa, jossa on vihdoin käytössä koko värikavalkadi. Köh.

Ketjunketkut paikalleen ja iso kissa liikkeelle

Niin, jätin kehumatta, että kakkosmaalauskierroksen jälkeen päätin antaa kissapedolle tassut. Olen vihdoin myös oppinut, miten lakutelat saa näppärimmin paikoilleen. Vetopyörä (ja tilan vaatiessa myös sen vieressä oleva telapyöräpari) jätetään irralleen, kun muut liimataan paikoilleen. Kun muu telakoneisto on jämäkästi paikallaan, vetopyörä tuupataan ketkun päähän paikalleen ja pujotetaan ketjulenkin vastapää muiden pyörien ympäri paikalleen. Jos etummainen telapyöräpari on ollut irti, sekin liimataan nyt. Sitten huljautetaan liimat vetopyöränkin kiinnityspalikoihin ja väännetään koko roska paikalleen. Tadaa. Toistetaan sama toiselle telaketjulle, kun uskalletaan.

Mitäs sitten?

Huvikseni otin parit kuvat siten, että nuo vielä irralliset osat olivat vain lepäämässä loppusijoituspaikoillaan. Näkeepähän, mihin ollaan menossa.

Tässä hämmentävässä lopetuskuvassa pointti on moottorin ilmanottoaukkojen filtterien rangat. En ehtinyt silputa tarralapusta sopivia kaistaleita, jotta olisin saanut verkot noihin päälle. Alunperin olin meinannut, että jätän nuo raamit ihan vain vihreiksi, mutta ne jotenkin erottuivat, joten sutaisin parit kevyet harmaat runnut niihin. Lopputulos näyttää hitosti paremmalta.

Loppu-uho

Tiedä nyt, onko tuossa mitään ihmeellistä maalattavaa enää. Kansallisuustunnuksia sun muitahan tuo torni kaipaa kylkiinsä ja muuta sellaista, mutta pikkupuljaamistahan se enää on. Sotkeminenkin on tekemättä. Tai siis se tarkoituksellinen sotkeminen, ei omasta koheltamisesta johtuva ;)

Enköhän pääse syömään nämäkin sanani vielä jossain välissä.

Kissapedon raidat

Mitä normaali nuori mieshenkilö tekee, kun pääsee perjantai-iltapäivänä töistä ajoissa, eikä viikonlopuksi ole mitään erikoisempaa suunniteltuna? En tiedä noista muista, mutta minä suksin kiireellä kotiin ja nykäisin ensimmäisenä kompuran käyntiin. Sitten rupesin maalaamaan tankkiani sammaleenvihreäksi. Hyvistä työolosuhteista on otettava kaikki irti, kun voi.

Hämmentäviä kontrastierottomuuksia

Kun vaunu oli vihdoin saatu maalattua luonnonmukaisesti, oli tietysti aika ruveta sotkemaan sitä. Muoto on rikottava, sanovat asiasta jotain tietävät. Joten kahdesta vaihtoehdosta valitsin ruskean, koska mietin, että jos räimin ensin ruskeat läiskät ja alueet sinne tänne, on noiden hiekanväristen kapeampien raitojen piirtely helppoa. Tuumasta toimeen: maalasin suurinpiirtein etukäteen päättämiäni alueita ruskeaksi muutaman maalauskierroksen aikana. Maalin vielä ollessa puolikosteaa myhäilin tyytyväisenä, kun puuha oli etenemässä mukavasti.

Vaan kuinkas sitten kävikään?

Ennen tämän iltapäivän raitamaalailua pyörittelin palasia käsissäni ja ihmettelin, miten pieni kontrasti noilla kuivuneilla väreillä onkaan. Eipä se toisaalta mikään hirveä ongelma ollut, vaunun kuvioksi kun ei ollut tulossa mikään lapsuudesta tuttu "väritä lokerot, joissa on 1 värillä a", vaan jotain ihan muuta. Jos vihreä, ruskea ja harmaa menevät sekaisin, limittäin ja lomittain, niin luonnollisemmaltahan se näyttää.

Otinpa sitten harmaan maalin käyttöön ja rupesin sohottamaan huomattavasti pienemmällä aukolla. Oma osaamisvajeeni johti siihen, että parissa kohdassa maali pääsi kasaantumaan nuivasti, roiskin ihan liian läheltä. Pintaan syntynyt kuvio ei toki ole lähelläkään tornifirman taannoisia kuvioita, sakemannien väreillä tuo olisi ollut ehkä kuin kotonaan.

Pthyi

Johtuen joko maalin väärästä laimennussuhteesta, erheellisestä paineesta tai molemmista, rakkine syljeskelee edelleen. Kuvista näkynee. Ei se vähänkään kauempaa ole huonon näköinen, pehmeähköt reunat ja kaikkea, mutta läheltä jälki on hetkittäin aika rivoa. Minusta ainakin.

Uskoisitko, jos väittäisin että tässä on haettu liike-efektiä?

Eipä sillä, en minä kuvitellut, että olisin saanut tuon ykkösyrityksellä juuri sellaiseksi kuin halusin. Tästä seuraavana askeleena on varmaankin nohevasti unohtamani pyrstön raidoitus, jos sitä kaivataan. Muutoin vihreitä ja harmaita alueita voisi korjailla vähän niillä paikoin, joissa harmaata raitaa tuli joko liikaa tai muuten vaan hölmösti.

Unohdin raidoittaa takaosan ns. kokonaan. Oho.

 

Saas nähdä, tuleeko korjailemisesta jälkeä vai meneekö väkevämmin kohti metsää... Mutta mikäs siinä on metsään ajellessa, kun vaunu painaa 70 tonnia. Brum brum brummm 8)

Ei se tästä kulmasta näytä ollenkaan huonolta...

Pääsinhän minä maalaamaan

Arjenharmaa pohjatyö

Aloitinpas vaihteeksi minikuvatuksella noista palikoista, joista olen höpissyt kyllästymiseen asti viime aikoina. Selvennyksenä niille, jotka eivät joko lue ajatuksiani tai jotka eivät pidä ajatuksenjuoksuani yhtä selvänä kuin minä itse: etualalla nuo helmapanssareiksi - parempaa nimeä tietämättä - kutsumani pätkityt osat, niiden yläoikealla tulevat PVäl-laatikot ja ylimmässä reunassa luonnollisestikin ajolaitteiston näkyvimpiä osia. Maalaamattomat napaosat ovat toki niitä, mihin kiinnityspultit(?) tulevat, en siis unohtanut niitä. Tai siis: en ole vielä niin perverssi, että maalaisin nekin metallivärillä vain koska tiedän, että ne olivat oikeastikin sellaiset vaikkei niitä ikinä nähdä missään.

Katse horisonttiin

Otin siis vihdoin itseäni niskasta ja rupesin roiskimaan Gray Primeria osakokonaisuuksien pinnoille. Torni ja runko olivat tietysti olennaiset osat, niiden lisäksi jätin moottorien ilmanottoaukkojen filtteriverkkojen kehykset (!) erikseen, samoin kuin erinäiset yhtenä palana valetut vetoköysiviritelmät. Onnistuin taas hajottamaan yhden niistä aika pahasti, joten pärjätköön kahdella. Ajattelin jotenkin, että nuo ovat selkeästi irralliset osat, joten ne saatettaisiin naamiomaalata erikseen muusta vaunusta. Tai niin minun maalarimestarini ainakin tekee, hiljaa siellä takana!

Siinä kaiken muun röhnän seassa vaununkin taannoinen olotila. Tai ainakin se vähä, mitä siitä tuossa näkyy. Onhan tuossa vielä siistittävää, mutta pääosa maalipinnan peiton puutteista johtuu ihan työtilani huonosta valaistuksesta ja siitä, ettei luonnonvalokaan ole ollut iltamaalailun kannalta suosiollista. Siksipä tämäkin etenee vähän hitaasti, kun maalailu onnistuu hyvin aika pienessä aikaikkunassa ja arki-iltapäivinä on ajoittain muutakin tekemistä kuin istua tässä :) Mutta kyllä se tästä johonkin etenee.

Salamavalo tekee kaikesta aika kauhean näköistä, paljaalla silmällähän nämä ovat paljon tummempia ja enempi Panzergraun oloisia. Eikä sekään olisi huono idea vaunulle, vaikkakin tätä tölkkiä miettiessä historiallisesti epätarkka idea ja minä olen jo tekemässä jotain ihan muuta.

Mutta ei se panssarinharmaa Kuningastiikeri olisi ollenkaan ruma....

Sudin noita ketjuja vähän metallimaalilla eilisiltana, lähinnä "hampaita" ja ulkokehän kulutuspintoja. Ehkä innostun sohimaan jotain moskaa noihin pintoihin vielä myöhemmin, mikä tietysti vaatisi uuden metallikierroksen, muttei se nyt niin justiinsa ole.

Kameran valvovan silmän takana

Kuvien ottamisen jälkeen otin asiakseni maalata kaiken tuolla Lifecolorin setin tarjoamalla Moss Greenillä. Ehdin saada osan kuntoon, mutta loppu jää viikonlopulle. Sen jälkeen alkaakin arpominen siitä, millainen naamiokuvio tuohon sitten yritetäänkään saada. Lopuksi katsellaan, mitä pintaan loppujen lopuksi syntyi ja miten se on taas jotain ihan muuta kuin mitä mielessäni kuvittelin.

Vaan niin aina, oppimista tämä touhu on edelleen ja varmaan hamaan loppuun asti. Toivon vaan, että tässä jonain vuonna jonkinlaista edistymistäkin saattaisi olla havaittavissa :P

Hidasta etenemistä

Viime päivien projektiteemana on ollut (edelleen) noiden erisorttisten renkaiden maalauksen loppuunsaattaminen. Nyt on kuulkaa hienot teräspinnat, kulumat ja kaikki! Tässä vaiheessa niille ei enää tehdä mitään vaan ne jäävät odottamaan rungon maalauksen valmistumista.

Tässä samalla olen lähinnä silpunnut noita helmakilkkeitä sellaisiksi, että ne sopivat paikalleen noiden tulevien PVäl-laatikoiden kanssa. Ennen pohjamaalin suihkuttelua turhaksijäävät kolot tulee toki kitata ja siistiä muut turhuudet rungon kyljistä ja kannelta.

Sitten pääsenkin pohjamaalaamaan vaunun runkoa ja tornia muine pikkuosineen. Pohjamaalaukseenkin menee varmaan muutama kierros, kun ylä- ja alapuolet tulee vetää - luonnollisesti - eri iteraatioilla. Hätäkö siinä, palikat lootan suojiin ja maalaamaan.

Puuttuva maalausboksi

Vaan muuttaessahan minä heitin pois vanhan kookkaan Dragonin Ju-88 A/4 -lootani, jonka olin sörkkinyt jonkunlaiseksi maalauslaatikoksi! Jos oikein muistan, ajattelin vielä, että onhan minulla kolme mallia laatikoineen odottamassa, kyllä niistä korvikkeen saa niin tätä vanhaa ei tarvitse kantaa huvin vuoksi mukakaupungista toiseen.

Enhän minä ole saanut aikaan uuden askaroimista. Se on siis edessä ennen kuin pääsen taas nauttimaan kompuran purinasta ja kynäruiskun suhinasta. Ehkä jo huomenna.

"Miksi tehdä tänään jotain, minkä voit lykätä huomiseenkin?"

Fillarinperkeleet

Noiden telapyörien kanssa on mennyt aika huolella aikaa. Todellakin hyökkään seuraavaksi jonkun vähäpyöräisemmän kimppuun, näiden tiikerimallisten kanssa meinaavat välillä mennä hermot. Vaan kun niihin malttaa panostaa vähän niin luulisi, että lopputulos on hosuvaista parempi. Ainakin väliköistä paistavista maalaamattomuuksista pääsee eroon, kun ei laiskottele ja mieti tavalliseen tapaansa "kyllä ne tosta välistä piiloon maalaa" ja ole taas vaihteeksi väärässä.

Pikkuvirittelyä

Selailin jostain syystä erinäisiä referenssikuvia, enkä nyt millään muista, mitä olin alunperin edes etsimässä. Eturunkokuvasta silmille pomppi samantien fikkarin virtajohto, jonka olin itse tyystin unohtanut. Eipä siinä sen kummempaa, löin valonheittimen kasaan ja paikalleen nököttämään. Kun liimaus oli asettunut, kaivoin jekkulankarullani esiin ja rupesin virittelemään kaapelia paikoilleen. Jekkiksen jäykkyydestä johtuen tuon lyhyen piuhan kuosiintaittelu vei yllättävänkin paljon aikaa ja kiroilua, kun se oli jatkuvasti vääntymässä väärään suuntaan. Vaan mitättömän pienellä vaivalla pykättiin hilpeä - oleellinenkin - yksityiskohta.

Tällä menolla päädyn vielä kokeilemaan, miltä lentokonemallareista tuntuu kun ne vetävät jarruletkuja, moottorien erinäisiä piuhoja ja mittaritaulun taakse jääviä johtomyrskyjä... joita kukaan ei tule koskaan näkemään valmiista mallista. Mutta ovatpahan paikoillaan, nih!

Arkistojen aarteet

Jekkulankaa metsästäessäni kaivelin tonnilaatikkoani ihan siltä varalta, että jokin näyttäisi kätevältä. Yllättäen silmiin pisti pari rangallista melkein vuosikymmen sitten rakennetusta 122H63:sta (Neuvostoliittolainen D-30) jääneet ammuslaatikot. Eivät nuo pommilaatikotkaan mitään hillittömän pieniä ole, saattaisivat jopa sopia tuohon takakylkeen. Pikkuisella koesovittelulla olin keksivinäni paikankin.

Boksit ovat siinä kunnossa, mihin ne aikanaan unohdin.

Kai noista jonkunlaiset PVäl-laatikot saa? Ainakin taistelulapiot sun muut kammet sopivat noihin ihan mainiosti, ellei peräti loistavasti. Olisivat myös poissa tieltä ja sitä rataa, eivätkä pikkuroippeet ehkä hukkuisi liian helposti. Tehokkaasti haalistuneiden muistikuvieni mukaan roinan siistinäpitäminen oli kutakuinkin ykkösprioriteetti, järjestys toisena.